keskiviikko 7. elokuuta 2013

Se oikea hääpuku

Eilen vihdoin tein sen, mitä olen ehkä eniten tässä hääsuunnittelussa odottanut: Lähdin ystävieni kanssa katsomaan hääpukuja! Hääpukujen katselu tuntui jo alkuunsa hiukan kuitenkin uuvuttavalta, sillä useaan paikkaan pitää varata aika ja monet menevät kiinni klo 18, joten töiden jälkeen on haastavaa kovin montaa pukuliikettä kiertää. Lisäksi jännitti, että sopiikohan mikään puku kroppaani ja budjetilleni. Netistä olin katsellut jo etukäteen pukuja paljon ja miettinyt jopa sitä, että jos liikkeistä ei löydy mitään, voisin kokeilla netistä tilaamista, minkä riskit toki myös tiedostin. Parin sadan euron puvut vaan tuntuivat niin houkuttelevilta! Noh, keräsin vielä töissä voimia ja tsekkasin suosikkipukuni läpi kuvatiedostoista; halusin kokeilla pitsipukuja ja isoja tyllihelmaisia pukuja.

Kävimme ensin Kaunis morsian -liikkeessä, missä unelmani pitsisestä puvusta romutettiin toteamalla, ettei se sovi budjettiini. Olin kertonut, että budjettini on n. 500e. Tämän jälkeen muita pukuja ei oikeastaan edes esitelty (myyjä ei innostunut budjetistani ja siitä, etten halua kovin tavanomaista pukua), myyjä käski tulla ensi kerralla kuvien kanssa takaisin, koska pitäisi kuulemma miettiä muunlaisia pukuja. Noh, eipä auttanut sitten muu, kuin lähteä tyttöjen kanssa keräämään voimia pizzalle. Tässä vaiheessa tuntui, että joudun varmaankin nettishoppailemaan tämän rajallisen budjetin kanssa..

Noh, voimia kerättyämme menimme VIP-juhlapuku -liikkeeseen, missä tuli heti aivan eri fiilis. Laitoimme kangassormikkaat käteen ja saimme oikeasti tutkia pukuja hyllystä ja valita kauniita pukuja sovitettavaksi. Tuntui heti, että myyjä ymmärsi minkälaista etsiskelen. Hassua sinänsä, mutta ensimmäinen puku jonka päällä kopista tulin, toi melkein kyyneleet minun ja ystävieni silmiin. Se oli aivan täydellinen! :) Puvusta voin paljastaa sen verran, että päällikangas on kokonaan pitsinen, puku on kauniisti istuva yläosasta ja siinä on aika pitkä laahus. Tuntui heti siltä, että tämä on unelmieni puku! Ilman korjauksiakin se istui aivan täydellisesti, sai vartalon näyttämään kauniilta (ja hoikalta, jes!) ja olo tuntui ihan elegantilta prinsessalta. Noh, sen jälkeen koittelin monta monta pukua vielä. Ensin haaveilemani tyllihamoset eivät sopineet  minulle ollenkaan ison rintavarustukseni takia (tuli jotenkin suuri olo) ja oikeastaan mikään puku ei tuntunut miltään, kun vain se ensimmäinen oli koko ajan mielessä.

Seuraavaksi edessä olikin vaikea valinta. Uskallanko ostaa ensimmäisellä sovituskerralla pukua, vai en? Puku päälläni tuntui siltä, etten halua ikinä sitä riisua ja kun alkuperäisesti tuplasti budjettini hintaisen puvun hintaa vielä laskettiin hyvin paljon lähemmäs toivomaani summaa, päätin ostaa sen! Joku voisi ajatella minun hätäilleen, mutta jäi kyllä fiilis, että en olisi parempaakaan voinut enää löytää. Miksi etsiä jotain muuta, kun on jo itselleen täydellistä koittanut :). Tuntui, että en kotiin mentyäni pystynyt koko iltana ajattelemaankaan muuta, kuin kaapissa olevaani pukua. Liikkeessä ei pukuja voi säilyttää, joten otin sen kotiin ja katsomme myöhemmin, jos jotain pitää korjata.

Suosittelen kyllä ehdottomasti loppukesän pukushoppailuja. Itselläni ei olisi riittänyt budjetti pitsipukuihin enää muutaman kuukauden päästä, sillä hinnat lähtevät silloin 1000e ylöspäin. Lisäksi myyjä sanoi, että moni on muutenkin hiukan myöhässä hääpuvun oston kanssa, sillä usein hääpukua joutuu odottamaan puolikin vuotta, mikäli oikeaa kokoa ei liikeestä löydy.

Huomenna lähdetäänkin E:n kanssa Venetsiaan, mistä vuokraamme auton ja suuntaamme kohti Veronaa ja Gardajärveä. Gardajärven aiomme kiertää ympäri ja siitä matkaamme Bergamoon, mistä lennämme takaisin Suomeen. Tulee ihanat seuraavat 5 päivää ja kaapissa on unelmien hääpuku, hih! :)<3

Arrivederci!